Through the Darkest of Times

Through the Darkest of Times jättää ensivaikutelman, joka ei perustu nopeisiin voittoihin vaan siihen, että pienikin päätös tuntuu painavalta. Se on HandyGamesin historiallinen strategiapeli, jossa johdetaan Berliinissä vuonna 1933 toimivaa maanalaista vastarintaryhmää. Minusta asetelma erottaa sen monista sotapeleistä: huomio ei ole taistelukentän hallinnassa vaan siinä, miten ihmiset yrittävät toimia vaarallisessa ympäristössä rajallisilla voimilla.

Ensimmäisellä pelikerralla kiinnostavinta on huomata, kuinka arjen mittakaava ja historiallinen paine limittyvät. Ryhmän johtaminen ei tunnu abstraktilta kartan värittämiseltä, vaan jatkuvalta punnitsemiselta: mitä voi tehdä nyt, mitä kannattaa säästää myöhemmäksi ja millaisen riskin voi hyväksyä. Peli sopii siksi paremmin rauhalliseen keskittyneeseen pelaamiseen kuin lyhyeksi taustahuviksi. Kun jokin valinta jää mietityttämään, seuraavan tehtävän aloittaminen tuntuu enemmän pohdinnalta kuin automaattiselta jatkolta.

Jo ensimmäisellä viikolla peli antaa hyvän kuvan omasta rytmistään. Vuorot etenevät viikko kerrallaan, ja samalla on hallittava tavoitteita, ryhmän jäseniä ja käytettävissä olevia voimavaroja. Tämä rakenne tekee päätöksistä helpommin hahmotettavia kuin jatkuvasti reaaliajassa etenevä strategiapeli, mutta se ei tee niistä kevyitä. Päinvastoin: kun aikaa on ajatella, huomaan punnitsevani seurauksia tarkemmin. Vahvimmillaan peli saa minut miettimään, millä hinnalla jokin tavoite on saavutettavissa.

Vastarinnan arki ja valintojen paino

Pelissä astutaan Berliiniin 1933, kun Hitler nousee valtaan. Sinun tehtäväsi on johtaa vastarintaliikettä natsihallintoa vastaan. Tämä ei ole vain peli, jossa ammutaan ja paetaan; sen sijaan se tarjoaa syvällisen strategisen kokemuksen, jossa jokaisella teolla on merkityksensä. Through the Darkest of Times onnistuu vangitsemaan aikakauden synkkyyden ja toivottomuuden, ja se tekee sen hienostuneella tavalla.

Ensimmäistä pelikertaa ei kannata lähestyä niin, että jokainen tehtävä pitäisi ratkaista täydellisesti. Minulle toimivampi tapa on valita muutama tärkeä tavoite, pitää ryhmän tilanne mielessä ja hyväksyä, ettei kaikkea voi tehdä yhtä aikaa. Tällainen ajattelutapa sopii pelin aiheeseen ja auttaa myös käytännössä: jos yrittää reagoida jokaiseen mahdollisuuteen kuin se olisi pakollinen, päätöksistä tulee helposti hätäisiä. Vastarinnan johtaminen on tässä enemmän priorisointia kuin kaikkien ongelmien poistamista.

Arjen tilanteessa peli toimii parhaiten silloin, kun sille varaa rauhallisen hetken. Jos avaan sen väsyneenä ja haluan vain muutaman minuutin nopeaa toimintaa, viikoittainen päätösrytmi voi tuntua odotettua harkitsevammalta. Sen sijaan esimerkiksi illalla yhden selkeän pelisession pelaaminen antaa tilaa pysähtyä tehtävien ja niiden seurausten äärelle. Tämä on hyödyllinen ero verrattuna moniin strategioihin, joissa tavoite on pitää pelaaja jatkuvasti kiireisenä: tässä kiireen tunne syntyy tilanteesta, ei nopeista sormenliikkeistä.

Viikko kerrallaan rakennettu strategia

Peli on jaettu eri "viikkoihin", ja jokainen viikko tuo mukanaan uusia haasteita ja tavoitteita. Sinun tulee rekrytoida jäseniä vastarintaryhmääsi, suunnitella salaisia operaatioita ja kerätä resursseja. Välillä tuntuu kuin pelaisi jännittävää shakkia, jossa jokainen siirto voi olla elintärkeä.

Viikkorakenne auttaa hahmottamaan, milloin kannattaa suunnitella ja milloin toimia, mutta se tuo myös omanlaisensa kompromissin. Se ei tarjoa jatkuvaa reaaliaikaista säätämistä, joten pelaaja ei voi ratkaista painetta vain reagoimalla nopeammin. Samalla suunnitteluvaiheessa voi tulla houkutus käyttää kaikki käytettävissä oleva heti, koska jokainen tehtävä näyttää tärkeältä. Minun neuvoni on pysähtyä ennen sitoutumista ja miettiä, mitä ryhmälle jää sen jälkeen. Mahdollisimman monta tehtävää ei aina tarkoita parasta viikkoa, jos niiden hinta on liian korkea.

Rekrytointi ja tehtäviin lähettäminen kannattaa ajatella yhtenä kokonaisuutena, ei erillisinä valikkoina. Kun valitsen, ketkä osallistuvat operaatioon, en arvioi vain sitä, mitä juuri sillä hetkellä tavoitellaan, vaan myös sitä, miten ryhmän toimintakyky kestää seuraavat käänteet. Tämä on yksi pelin kiinnostavista strategisista trade-offeista: sama henkilö ei voi olla kaikkialla, ja jokainen sitoumus sulkee hetkeksi pois muita mahdollisuuksia. Jos jokin tehtävä tuntuu välttämättömältä, kannattaa silti kysyä, mitä muuta sen vuoksi jätetään tekemättä.

Resurssien kerääminen ei ole vain välivaihe ennen kiinnostavampaa toimintaa. Se muodostaa osan päätösten ketjusta, jossa tämän viikon valinnat vaikuttavat siihen, millaisia vaihtoehtoja myöhemmin on käytettävissä. Siksi suosittelen katsomaan viikkoa kokonaisuutena: tehtävät, ryhmän jäsenten käyttö ja resurssit liittyvät toisiinsa. Pelaaja, joka nauttii suunnitelman sovittamisesta rajallisiin mahdollisuuksiin, saa tästä enemmän irti kuin sellainen, joka haluaa valita aina uuden näyttävän operaation miettimättä sen vaikutusta muuhun.

Jos pelaat pienissä pätkissä, viikkorakenne helpottaa palaamista: yksi päätöskokonaisuus on helpompi hahmottaa kuin kesken kaiken jatkuva reaaliaikainen kriisi. Silti en suosittelisi aloittamaan juuri kiireisimmän hetken välissä. Pelin tunnelma ja valintojen seuraukset hyötyvät siitä, että muistaa, mitä oli tavoittelemassa. Käytännössä lyhytkin sessio voi olla mielekäs, kun sen aloittaa sillä ajatuksella, että keskittyy yhteen suunnittelukierrokseen eikä yritä kiirehtiä koko kokemusta läpi.

Moraali ei ole koriste

Pelissä on myös vahva moraalinen elementti. Joudut tekemään vaikeita päätöksiä, jotka vaikuttavat ryhmäsi kohtaloon. Onko tärkeämpää pelastaa yksi henkilö vai riskeerata useampia suuremman hyvän vuoksi? Nämä valinnat tekevät pelistä erityisen koskettavan ja mieleenpainuvan.

Minusta moraalisten tilanteiden toimivuus piilee siinä, etteivät ne tunnu pelkiltä oikean vastauksen kokeilta. Päätöstä ei voi arvioida vain sen perusteella, mikä kuulostaa jaloimmalta, koska ryhmän turvallisuus ja toiminnan jatkuvuus painavat myös. Jos pelaaja etsii strategiapeliä, jossa tehokkuus on selkeä pistelasku ja jokaiselle pulmalliselle tilanteelle löytyy ilmeinen optimaalinen ratkaisu, tämä asetelma voi turhauttaa. Tässä harkinta kuuluu kokemukseen, eikä epävarmuutta kannata yrittää poistaa kokonaan.

Yksi hyödyllinen tapa pelata on päättää etukäteen, millaisia riskejä itse pitää hyväksyttävinä. Se ei takaa helppoa ratkaisua, mutta antaa valinnoille johdonmukaisen perustan. Voin esimerkiksi ajatella, että ryhmän säilyminen on joskus tärkeämpää kuin välitön näkyvä saavutus, tai että tilaisuuteen tarttuminen voi olla perusteltua, vaikka se altistaa yksittäisiä jäseniä. Kun oma linja on edes osittain selvillä, seuraus ei tunnu vain satunnaiselta rangaistukselta vaan osalta omaa johtamistapaa.

Tässä on samalla yksi pelin tunnepuolen vahvuuksista ja rajoista. Vakava aihe tekee päätöksistä painavia, mutta se tarkoittaa myös, ettei peli sovi kaikille rentoutumiseen. Jos haluan kevyttä strategiaa, jossa epäonnistuminen on nopeasti nollattavissa ja tunnelma pysyy leikillisenä, valitsen mieluummin toisenlaisen pelin. Tämä ei ole puute kaikille, vaan selkeä rajaus: pelin vetovoima syntyy osaksi siitä, ettei sen aihetta käsitellä kepeänä kulissina.

Ilme ja äänet tukevat aihetta

Pelin visuaalinen tyyli on yksinkertainen mutta tehokas, ja se tukee hyvin pelin synkkää teemaa. Käytetyt värit ja kuvitus tuovat mieleen vanhat valokuvat ja sanomalehtileikkeet, mikä lisää pelin autenttisuutta. Äänimaailma on myös erittäin hyvin toteutettu; taustamusiikki ja äänitehosteet luovat ahdistavan ja jännittävän tunnelman.

Ilmeen tärkein tehtävä ei ole näyttää kaikkea yksityiskohtaisesti, vaan pitää huomio tarinallisessa tilanteessa ja päätöksissä. Tämä tekee pelistä helpommin lähestyttävän kuin sotastrategian, jossa ruudulla on jatkuvasti paljon liikkuvia yksiköitä ja karttamerkkejä, mutta samalla se ei tavoittele suurta taktista näyttävyyttä. Jos juuri taistelukentän visuaalinen toiminta on strategiapelissä tärkein asia, tämä tyyli voi tuntua vaatimattomalta. Minulle se toimii, koska hillitty esitystapa tukee vakavaa aihetta sen sijaan, että yrittäisi muuttaa sen spektaakkeliksi.

Äänimaailma puolestaan auttaa pitämään tunnelman koossa. Pelin synkkyys ei jää vain tekstin tai kuvien varaan, vaan ääni tukee sitä, että tekeminen tuntuu jännittyneeltä. Jos pelaan äänet pois, osa ilmapiiristä väistämättä laimenee, joten suosittelen kokeilemaan ainakin aluksi äänien kanssa. Tämä ei ole vaatimus ymmärtää strategiaa, vaan tapa saada paremmin kiinni siitä, miksi rauhallisetkin hetket tuntuvat levottomilta.

Visuaalinen ja äänellinen toteutus eivät kuitenkaan yksin kanna pitkää pelaamista, jos itse valintojen rytmi ei miellytä. Tässä ne ovat ennen kaikkea kehys: ne vahvistavat historiallista sävyä ja auttavat keskittymään, mutta eivät muuta peliä nopeatempoiseksi toiminnaksi. Kannattaa siis arvioida omaa kiinnostusta ensisijaisesti sen perusteella, haluaako johtaa pientä salaista ryhmää ja pohtia sen riskejä, ei sen perusteella, odottaako näyttävää sotatoimintaa.

Kun haaste alkaa kuluttaa

Vaikka peli on erittäin palkitseva, se ei ole tarkoitettu heikkohermoisille. Se on vaativa ja ajoittain jopa armoton, mutta juuri tämä tekee siitä niin koukuttavan. Jokainen valinta johtaa seurauksiin, ja usein on vaikea tietää, mikä on oikea päätös. Tämä tekee pelistä erittäin jännittävän ja tuo pelaajaan tunteen, että hän on todella osa vastarintaliikettä.

Armottomuus voi olla innostavaa silloin, kun haluan, että päätöksillä on todellinen paino. Se voi myös väsyttää, etenkin jos epäonnistumisia alkaa tulkita merkiksi siitä, että koko suunnitelma meni pilalle. Pelin kanssa auttaa, kun suhtautuu takaiskuihin osana kertomusta eikä vain ongelmana, joka pitäisi korjata lataamalla tai aloittamalla kaikki uudelleen. Jos taas minun on vaikea hyväksyä seurauksia, joiden syyt eivät olleet heti ilmeisiä, tämä voi olla juuri se kohta, jossa kokemus menettää viehätyksensä.

Toinen väsymyksen lähde voi olla samanlaisten päätösten punnitseminen viikko toisensa jälkeen. Strateginen rytmi on pelin ydin, mutta toistuva harkinta ei tunnu yhtä kiinnostavalta kaikille. Suosittelen pelaamaan niin, että pidät tauon, kun valinnat alkavat tuntua pelkältä tehtävälistalta. Tauon jälkeen huomio palaa helpommin siihen, mitä ryhmä yrittää saavuttaa ja miksi tilanteet ovat merkityksellisiä. Tämä on erityisen tärkeää pelissä, jonka vahvuus ei ole jatkuva uusi ärsyke vaan hitaasti rakentuva paine.

Myös odotusten säätäminen auttaa. Tämä ei ole historiallinen oppitunti, jossa jokainen pelisessio tarjoaisi selkeän yhteenvedon aikakaudesta, eikä se ole myöskään toimintapeli, jossa eteneminen mitataan reaktionopeudella. Historiallinen kehys antaa valinnoille merkityksen, mutta pelaajan kannattaa tulla mukaan ennen kaikkea strategisen päätöksenteon vuoksi. Jos odotan enemmän taustatietoa tai vapaata tutkimista kuin ryhmän johtamista, painopiste voi tuntua väärältä.

Kenelle peli jää käyttöön

Kuukausien mittainen arvo ei synny tässä siitä, että peliä pitäisi avata joka päivä. Näen sen ennemmin teoksena, johon palaa silloin, kun kaipaa harkitsevaa strategiaa ja vakavaa tarinallista asetelmaa. Ensimmäisen pelikerran uutuus voi olla vahva, mutta kestävämpi kiinnostus riippuu siitä, nauttiiko pelaaja itse päätösten tekemisestä myös silloin, kun jokin valinta ei tunnu palkitsevalta. Jos pitää pienten ryhmien hallinnasta, rajallisista resursseista ja seurauksellisista ratkaisuista, peli voi jäädä mieleen pitkäksi aikaa ilman päivittäistä pelirutiinia.

Vertailussa tavanomaisiin strategioihin ero näkyy ennen kaikkea mittakaavassa ja tunnelmassa. Laajoissa sodankäyntiin keskittyvissä peleissä huomio voi olla joukkojen liikkeissä ja alueiden hallinnassa; tässä vetovoima on pienemmässä vastarintaryhmässä ja sen selviytymisessä. Jos haluan rakentaa valtakuntaa, hioa taistelutaktiikkaa tai pelata nopeita otteluita, jokin toinen strategiapeli palvelee paremmin. Jos taas kiinnostaa se, miten vaikeaa toiminta on silloin, kun mahdollisuudet ovat niukat ja moraaliset seuraukset lähellä, tämä tarjoaa erilaisen näkökulman lajityyppiin.

Se sopii erityisen hyvin pelaajalle, joka ei tarvitse jokaisesta sessiosta selkeää voiton tunnetta. Peli voi olla kiinnostava myös historiallisista aiheista pitävälle, kunhan odotus on realistinen: pelaaminen käsittelee aihetta strategisen fiktion kautta, eikä sitä kannata käyttää ainoana tapana perehtyä historiaan. Yhteiseen pelailuun tai kevyeksi seurapeliksi se ei ole luontevin valinta, sillä sen vetovoima nojaa yksin tehtävään harkintaan ja vakavaan ilmapiiriin.

Arjen käytössä mietin myös sitä, millainen pelirutiini tuntuu omalta. Jos haluan iltaisin käynnistää pelin ja uppoutua yhteen harkittuun kokonaisuuteen, viikkoihin jaetut tehtävät sopivat hyvin. Jos pelaan usein vain sekunnin mittaisissa väleissä, saatan unohtaa, miksi valitsin tietyn suunnan, ja päätösten ketju menettää tehoaan. Tässä ei ole kyse siitä, että peli vaatisi pitkän yhtenäisen pelisession joka kerta, vaan siitä, että huomio ja muistijälki tekevät kokemuksesta paremman.

Hinta, ikäraja ja tekninen puoli

Kyseessä on maksullinen peli, jonka hinta on 7,99 euroa. Minusta sitä kannattaa arvioida kokonaisena strategisena kokemuksena eikä jatkuvasti käytettävänä arkisovelluksena. Jos vakava aihe ja päätöksentekoon perustuva pelitapa kiinnostavat, ostos voi tuntua perustellulta; jos etsit kevyttä peliä, jonka voi avata hetkeksi ilman keskittymistä, rahalle saa luultavasti enemmän vastinetta toisenlaisesta vaihtoehdosta. Kaupassa näkyvä 3,5 tähden keskiarvo ja noin 1,2 tuhatta arviota kertovat, että vastaanotto ei ole yksimielinen. Minusta se sopii peliin, jonka sävy ja armottomuus voivat jakaa pelaajia.

Ikäraja on PEGI 16, joten en suosittelisi tätä nuorelle pelaajalle vain siksi, että kyseessä on strategiapeli. Aiheen vakavuus kuuluu olennaisesti kokemukseen, ja ikäraja kannattaa ottaa huomioon myös silloin, kun peliä harkitaan perheen yhteiseen käyttöön. Jos etsit lapselle historiallista peliä, joka käsittelee sotaa kevyesti tai opetuksellisesti, valitsisin eri vaihtoehdon. Tässä historiallisuus ja moraaliset valinnat eivät tee kokemuksesta automaattisesti sopivaa kaikille ikäryhmille.

Teknisesti pelin nykyinen versio on 1.0.19 ja vähimmäisvaatimus on Android 6.0. Se auttaa arvioimaan, voiko peli ylipäätään sopia omaan laitteeseen, mutta käytännön päätös kannattaa tehdä ensisijaisesti pelityylin perusteella. Google Playssa sillä on yli 100 000 asennusta, ja HandyGames tunnetaan kehittäjänä; nämä taustatiedot antavat käsityksen siitä, että kyseessä on vakiintunut julkaisu, mutta ne eivät itsessään ratkaise, sopiiko sen hidas, painostava strategia juuri minulle. Peli on julkaistu 7.5.2020, joten sen viehätys ei perustu uutuuteen vaan siihen, kestääkö sen keskeinen päätösrakenne aikaa.

Kun mietin pelaamista pidemmällä aikavälillä, en kysy vain, onko ensimmäinen tunti kiinnostava. Kysyn myös, haluanko palata samankaltaiseen viikkorytmiin, ja koenko jokaisen tilanteen avaavan tarpeeksi mielekkään uuden päätöksen. Peli ei ole sellainen, jonka ylläpito pelaajan arjessa tarkoittaisi päivittäistä kirjautumista tai rutiinien hoitamista; sen sijaan sen paikka riippuu siitä, löytyykö kalenterista silloin tällöin hetki harkitsevalle strategialle. Se on hyvä uutinen ihmiselle, joka haluaa pelin kestävän ilman velvollisuuden tunnetta, mutta huono valinta sille, joka odottaa jatkuvasti vaihtuvaa sisältöä ja nopeaa palkintoa.

Pelaamisen Haasteet

Pelissä on myös oppimiskäyrä, joka voi aluksi tuntua jyrkältä, mutta kun pääset siihen sisään, et voi lopettaa pelaamista. On myös hienoa, että peli tarjoaa mahdollisuuden oppia historiasta pelin edetessä, mikä tekee siitä paitsi viihdyttävän myös opettavaisen.

Lopulliset Mietteet

Kaiken kaikkiaan Through the Darkest of Times on ainutlaatuinen ja ajatuksia herättävä peli, joka tarjoaa paljon enemmän kuin vain viihdettä. Se on matka menneisyyteen, joka saa pelaajan pohtimaan omia arvojaan ja valintojaan. Tämä peli on pakollinen kaikille, jotka arvostavat syvällistä ja merkityksellistä pelikokemusta.

Jos etsit peliä, joka haastaa sinut sekä henkisesti että strategisesti, kannattaa ehdottomasti kokeilla tätä. Se ei ole vain peli, vaan kokemus, joka jää mieleen pitkäksi aikaa.

Silti en kutsuisi sitä kaikille pakolliseksi. Jos strategiapeliltä odottaa laajaa sotakarttaa, nopeatempoisia taisteluita tai jatkuvaa vaihtelua, tämä ei todennäköisesti ole paras valinta. Jos taas haluaa keskittyä pienen ryhmän johtamiseen ja hyväksyy sen, että onnistumiseen liittyy epävarmuutta, sen vakava sävy ja rajallisiin voimavaroihin perustuva suunnittelu tarjoavat omanlaisensa kokemuksen. Minun mielestäni juuri tämä rajaus on pitkän aikavälin arvon kannalta rehellinen: peli ei yritä miellyttää jokaista, mutta omalle yleisölleen se voi tarjota enemmän kuin ensivaikutelman uutuuden.